Ilmoittaudu tunneille!

Milloin on hyvä jakaa treeni?

Kirjoitettu: 16.11.2016

Kuntosaliharjoittelijat puhuvat usein jalka- ja selkäpäivistä sekä eri tavoin jaetuista ohjelmista. Toisaalta koko kehon treenaaminen kerralla kuulostaa järkevältä ja tehokkaalta. Kannattaako kaikki lihasryhmät harjoittaa samalla kertaa?

Lähtökohtaisesti kaikkien kannattaa aloittaa harjoittelu 1-jakoisella ohjelmalla. Näin liikkeitä ei kerry suurta määrää opeteltavaksi, treeni on ajallisesti tehokas, eikä salitreenejä tarvitse viikkoon montaa.

1-jakoinen ohjelma tarkoittaa, että jokaisella harjoituskerralla tehdään sama, koko kehoa harjoittava treeni.  Tärkeää on saada isot lihasryhmät töihin. Harjoitusohjelman jakaminen eri lihasryhmiin tai liikesuuntiin ei ole välttämätöntä myöhemminkään.

nainen-vatsapenkki

Harjoitusohjelman jakaminen on suositeltavaa silloin, kun salilla aletaan harjoitella säännöllisesti ainakin 2-3 kertaa viikossa. Ohjelman jaottelu mahdollistaa myös pienempien lihasryhmien harjoittamisen ja suuremman määrän liikkeitä.

Harjoitusohjelman jaottelu on tarpeellista etenkin silloin, kun halutaan kehittää lihasmassaa, voimaa tai muotoa. 2-jakoisessa ohjelmassa saatetaan esimerkiksi treenata toisena päivänä jalat ja toisena ylävartalo.

Harjoittelemiseen vaikuttavat siten erityisesti omat tavoitteet ja ajankäyttö. Tärkeintä lopulta on se, että liikkuu eikä tee harjoittelusta turhan vaikeaa.